lauantai 18. syyskuuta 2010

Yhteenvetoa ja pyörävertailua

Olimme siis reissulla päivän yli kaksi viikkoa kun lentomatkat luetaan mukaan. Kilometrejä itselleni kertyi 5265 ja Karille ehkä hieman enemmän siitä Indianapolisin koukkauksesta johtuen. USA:n osavaltoita on nyt omalla osallani mopolla ajettuna tasan 40 kpl ( + Kanadan provinsseja 3). Bensaa poltin karvan yli 300 litraa 216,40 dollarin edestä ja keskikulutukseksi muodostui 5,7 litraa / 100 km. Eli halpaa on tuo ajaminen vieläkin rapakon takana.(Suomen hinnoilla tuo bensa olisi maksanut noin 420 euroa, nyt noin 175 euroa)

Wingin vuokra parilta viikolta maksoi noin 3000 dollaria eli euroina noin kaksi ja puoli tonnia. Lentolippumme H:ki - Amsterdam -Chicago ja Atlanta -Pariisi -Helsinki maksoivat alle 700 euroa / ukko.
Se kolarini maksoi tuon omavastuun verran eli 1000 taalaa. Pyörän koko remppa oli kuulemma yli 2500 usd. Tätä nyt kyllä sopi epäillä, ja kyllä epäilinkin. Lähetin nimittäin Eagleridersille aika happaman sähköpostin, jossa luettelin heidän oikean asiakkaisiin kohdistuvan palvelun puutteita ja törsimisiä (netti- ja sähköpostipalveu on kyllä lipevää ja makeata). Hyvitykseksi tämä Chicagon toimipiste sitten lupasi neljä veloituksetonta päivää, jos vielä satun heillä asioimaan. Saapas nähdä tuleeko noille konsanaan käyttöä...

Varusteina luotin jo vuonna 2006 hankkimiini sekä myös 2009 matkalla hyväksi havaittuihin eli:
Ajopukuna BMW Venting Machine, joka on siis kuumien kelien ajoasu. Sillä pärjää (LT:llä tai Wingillä) ilman väliasuja kun ilma on yli 26 asteista. Kylmemmässä kelissä sen kanssa tulee helposti vilu. Tuulta ja sadetta blokkaamaan mukana oli tavallinen retkeilijän Goretextakki ja housut. Takissa on hyvät kainalovetskarit, joiden avaamisella saa mukavasti tuuletusta. Lisäksi oli mukana poolopaitaa ja pitkiä kalsareita, joille tällä kertaa oli käyttöä yhtenä tai kahtena aamuna. Tässä oli kyllä sikäli tuuria, että nyt kohdallemme sattui ennätyslämpimät kelit ainakin pohjoisiin osavaltioihin (Vermont, New Hampshire ja Maine).

Ajokenkinä oli BMW Airflow 3:set, joilla pärjää vaikka kuinka lämpimissä keleissä koska niissä on mukavat tuuletusritilät, jotka huuhtovat sukkamehut mennessään. Tosin nuo eivät sitten pidä vettä, mutta sitä varten oli mukana Bilteman muoviset ajokenkäsuojat, jotka toimivat tuon yhden sadeaamun kokemuksella ihan hyvin. Jos taas on kylmä aamu, otin sen varalta mukaan paksummat lumilautasukat, joilla sai jalat pysymään lämpiminä noissa hyvin tuulettuvissa kengissä. Ja nuo kengät toimivat hyvin myös konttaustilanteissa, joka tuli molempien osalta todistetuksi...

Hanskoina käytin Sweepin Fly -hanskoja, joita ei kylläkään enää valitettavasti saa. Heidän seuraava hanskamallinsa on kylllä paljon kuumempi. (Tunnustan kyllä ajelleeni hanskoitta aina silloin tällöin.)

Pottana oli Schuberthin J1, josta visiiri oli poissa pahimmilla helteillä. Pilottilasit ja kypärän alaspudotettava aurinkovisiiri yhdessä takasivat aika mukavan hämärän kirkkaalla kelillä
Valitettavasti noita BMW:n hellevarusteita ei saa Suomesta kuin tilaamalla. Toki vastaavia löytynee myös muilta valmistajilta. Kolmen jenkkireissun kokemuksella uskallan väittää, että kotimaasta ei kannata kiskoa mukanaan mitään Goretexia tai nahkaa ajovarusteiksi. Ainakin kesällä nuo varusteet sidotaan takaritsille ja sitten voipi käydä kuten Karille...Vaikka ei hänenkään takkinsa mikään talvipalttoo ollut...


Moottoripyöräily on nykyään yhä suositumpi harrastus ja sitä voi tehdä hyvin monella tavalla. On kulttipyöräilijöitä joille oleellista on pyörän (usein amerikkalaisen merkin) lisäksi kaikki siihen liityvä oheisrekvisiitta, on sporttipyöräilijöitä, joille pyörän teholla ja ajo-ominaisuuksilla on suuri merkitys, on nakupyöräilijöitä, jotka eivät suinkaan aja alasti, vaan riisutulla eli peruspyörällä lähinnä kaupungeissa tai sunnuntaisin, sitten on kurapyöräilujöitä, jotka tykkäävät hakeutua kaiken maailman vaikeisiin paikkoihin pyörinensä ja sitten on meitä matkasohvamiehiä, jotka lienemme matkapyöräilijöiden yksi alalaji. Nimittäin kaikilla moottoripyörillä voi tietysti lähteä matkalle. Se on kuskin preferensseistä kiinni, onhan Pappatunturillakin ajettu Suomen poikki ja pidemmällekin....

Itse ajan moottoripyörällä käytännössä myös kaikki sulan ajan työajoni, joten käsitykseni ja vaatimukseni matkapyörälle perustuvat siihen lähtökohtaan. Eli pyörän pitää olla ennenkaikkea mukava pitkälläkin reissulla. Sillä pitää pystyä ajamaan paikkojen puutumatta vähintään bensatankillinen (= 400 km) yhdellä istumalla. Moottoripyörällä ajaessa ei mielestäni tarvitse palella, oli ilma millainen tahansa. Tätä voi tietysti koettaa estää pukeutumalla Michelin-ukoksi, mutta sekään ei ole minun juttuni. Käytän sähkölämmitteistä väliasua, hanskoja ja sukkia sen lisäksi, että pyörän kahvat ja penkki luonnollisesti ovat lämmitetyt. Toimii jopa -10 asteessa oikein hyvin. Matkapyörässä pitää mielestäni ehdottomasti olla vakionopeussäädin, siinä pitää olla kunnollinen äänentoistojärjestelmä matkamusiikin kuuntelemiseksi, matkustajan kanssa pitää pystyä kommunikoimaan muutenkin kuin selkään takomalla tai huutamalla liikennevaloissa ja matkapyörässä on tietysti tavaratilaa matkalla tarvittaviille varusteille. Matkapyörän pitää myös olla varustettu kunnollisilla ABS-jarruilla sekä siinä pitää olla asialliset ajovalot. Kunnon matkapyörän ei tarvitse olla mikään tolkuton vauhtikone. Niillä, joista itselläni on kokemusta pääsee hyvin autojen edestä pois ja sekä myös yhtä helposti virkavallan puhuttelemaksi.
Nämä ovat omalla listallani suosikkipyöräni lähtökohtia ja tässä valossa seuraavassa koetankin hieman vertailla näitä kahta MATKAmoottoripyörää.  Näistä toinen on suorastaan näiden luxuspyörien ikoni ja toinen sen eurooppalainen vastine, joka valmistus tosin on jo loppunut ja tätä kirjoittaessa uuden mallin esittely on kuukauden päässä.

Nyt kun on GoldWingilla tullut ajetuksi jo pariin otteeseen yhteensä vajaat 13000 km osaa siitäkin kai jo jotain kommentteja ja vertailuja omaa LoTjaankin tehdä.

1) Moottori ja voimansiirto: Tässä Wingi on vahvimmillaan LT:tä vastaan. Kuutoskone vääntää kuin höyryveturi ja liikkeellelähtö sujuu vaikka kakkosella. Tosin itse en tykännyt Wingin ominaisuuksista ykkösvaihteella, koska pyörän vaste kaasuun on todella äkäinen ja kadunkulmissa yms. tarkoissa paikoissa piti oikein opetella luistattamaan kytkintä ja tällä tavoin hillitsemään pyörän liian äkäisiä menohaluja. Vaihteisto pelasi suhteellisen siististi mutta tämänkertaisessa yksilössä löytyi välivapaita ykkösen ja kakkosen välistä turhan usein. Sama vika omassa LT:ssäkin, pitää vaan opetella omanlaisensa vaihtamistyyli. Vaihdenäyttö Wingissä on minimissään, vapaavalo löytyy sekä toinen merkkivalo "OD" eli overdrive, jolla osoitetaan viitosen olevan kykettynä. Tähän tottumista kyllä jossakin määrin auttoi koneen hyvä vääntö, jolloin ei ollut niin nuukaa mikä vaihde sattui olemaan sisällä, aina päästiin eteenpäin. Kylmänä Wingin kytkin ei meinaa irroittaa ja vapaan löytäminen on todella tuskaista, kun kone ja laatikko ovat lämmenneet tuo ongelma poistuu. Bensataloudessa Wingi häviää LT:lle vähintään puolen litran verran / 100 km. Tämä oli itselleni kylläkin positiivinen yllätys sillä olin odottanut huonompaa bensataloutta jo viime vuoden reissulla.
Voimansiirtoon liittyy myös perämurikka. En liiku Wingipiireissä sen enempää osatakseni sanoa, kuinka paljon murheita sen kanssa on. Kaikki BMW-kuskit kyllä tietävät LT:n perän "herkkyyden"...

2) Yleinen ajettavuus Parkkipaikkavauhdissa Wingi on paljon helpompi käsiteltävä kuin LT. Sen painopiste on paljon matalammalla joten pakkiavustintakin tulee käyteyksi aniharvoin. Wingin peruutusavustimen kytkentä tapahtuu napista kun LT:ssä se tehdään mekaanisesti nuppia vääntämällä. Mutkatieajossa en havainnut Wingiä juurikaan kömpelömmäksi kuin LT, se sujuu käsitykseni mukaan kummallakin yhtä hyvin. Ja kuskistahan se riippuu, kuten tuosta nähdään!

3) Mukavuusvarusteet, ergonomia yms. Wingin vakiopenkki sopi ainakin itselleni paremmin kuin LT:n vakiojakkara. Pyörän mataluudesta johtuen istuimesta on uskallettu tehdä riittävän leveä, joten siinä ei synny samanlaista paviaaninahteri-ilmiötä kuin uudemman LT:n penkissä. Toisaalta mataluus tekee sen, että polvikulma on turhan tiukka ja highway-pegit pitäisi olla vakiovarusteena. Tämävuotinen pyöräni oli ns. "Plain Jane" eli siinä ei ollut kahvan- eikä penkinlämmitintä kuten viimevuotisessa. Ei myöskään alakatteeseen sijoitettua ilmanohjausläppää, jolla saa tuulta ohjatuksi pois ajokengiltä. Onneksi millekään näistä ei olisi ollut käyttöä tällä reissulla - tosin kuin viime vuonna. Eli kun ne on Wingissä mukana, niin sitten ne ovat hyvät, hyödylliset sekä toimivat varusteet.
Wingin tuulilasissa ei ole sähkösäätöä, jolloin sen unohtaa siihen mihin se edellisen pysähdyksen aikana jäi. Toki sitä voi ajossakin koettaa kiskoa ylös tai alas, mutta onhan se kyllä kovin alkeellista ja myös ajoturvallisuuden kannalta kyseenalaista. Säädön puute aiheuttaa sen, että vauhti tuntuu Wingissä helpommin eli kun lasia ei saa säädetyksi optimipaikkaan eli siinä ei helposti saa aikaan  samanlaista tuuletonta olotilaa kuin LT.ssä. (Tämä tuuleton olotila tosin koskee LT:n tarvikelaseja, tehtaan alkuperäisillä laseilla ei tuo onnistu LoTjallakaan.)
Wingissä on vakiona radio ja intercom. Radiossa on nappuloita ja säätimiä vaikka kuinka paljon, mutta kyllä kapine armotta on vanhaa tekniikkaa. Lähtien jo pelkästään jäätelöpallon kokoisesta kypärämikrofonista, jonka Wingin intercom vaatii. Jos kuka vielä haluasi antiikkisen CD-vaihtajan, löytyy sille Wingissä paikka takalaukun pohjan alta kun taas LT:ssä se on "aitiopaikalla" oikeassa sivulaukussa syömässä arvokasta tavaratilaa. Wingissä on kylläkin vakiona plugi vaikkapa iPodin kytkemiseksi, mutta sen komentaminen pitää kyllä tehdä sitten iPodista itsestään. En tiedä kuinka helposti Wingikuskit vaihtavat pyöriinsä muita intercomeja, koska kaikki on pyörään jo tehtaalta pakattu. LT:ssä intercom pitää hankkia tarvikkeena ja sillä rintamalla esim Baehr tai Autocom ovat kyllä aika kovia pelejä. Wingin audion köpelyyden kruunasi vielä kerrassaan onneton vakionopeussäädin.
Sen kytkentä nimittäin aikaansai viheliäisen ininän radiosoundin päälle. Tämä ei ole yksilö- vaan tyyppivika, koska viime vuotisessa pyörässäni tuo sama ampiaispesän inínä alkoi aina kun cruisen kytki päälle. Ininä oli erityisen ärsyttävä koska käytin Finfonicin korvatulppakaiuttimia, jotka toivat sen sopivasti suoraan korvakäytävään. LT:n vasemmalla peukalolla kytkettävään ja HETI kiinniottavaan vakionopeussäätimeen verrattuna Wingin oikealla kädellä räplättävä cruise oli kuin 60 -luvun Buickista. Eli se kytkee kunhan ehtii ja nopeuden muuttaminen cruisen napeista oli hankalaa. Monta kertaa vakionopeussäätimen kykennän jälkeen oli epävarma siitä oliko se päällä vai ei ja kun päästit kaasun irti vauhti himmaantui niin, että pelkäsit jääväsi takaatulijoiden jalkoihin kunnes se alkoi lopulta kelata vauhtia siihen halutttuun lukemaan. Ärsyttävää tässä Wingin cruisessa oli myös se, että sen käyttö ei varsinaisesti vapauta oikeaa kättä aidosti, koska komentonapit ovat oikealla. Vilkut Wingissä ovat vasemman käden yhden nupin takana ja Bemarin vilkkuihin tottuneelle välillä painettiin torvea ja välillä starttinappulaa käännösten yhteydessä. Paremmus on tottumiskysymys ja mitä suurimmassa määrin makuasia. Wingin vilkun automaattipalautus toimi hyvin - itse asiassa voisin sanoa välillä liiankin hyvin. Olen ymmärtänyt palautuksen olevan jotenkin riippuvainen pyörän kallistuksesta tai sen oikenemisesta ja näin vilkku monta kertaa sammukin tahattomasti esimerkiksi ryhmitystilanteessa, jossa vilkkua sai komentaa useamman kerran pitääkseen sen päällä.
Tavaratilat Wingissä ovat vähintään samaa luokkaa kuin LT:ssä. LT:n sisäkassit toimivat ihan mainiosti kunhan takakassin asetti kyljelleen LT:n pystyasennon sijaan. Sivulaukut ovat LT:tä pienemmät syvyysuunnassa mutta vastaavasti niissä on pituutta hieman enemmän, joten pysyvästi sijoitettavia työkaluja tms. saa mukaan ihan kätevästi. Kaikki luukut avataan keskitetysti takalaukun alta vetämällä, johon menettelyyn kyllä ajan kanssa tottui. Sen sijaan luukkujen läpsiminen kiinni jälkikäteen oli raivostuttavaa. Luukuissa on nimittäin rajakytkimet, jotka kertovat ovatko laukut kiinni vai ei. Ja jos tuon mikrokytkimen mielestä ei ollut, se pimensi kojetaulun infonäytön ja vilkutti siinä mopon (jonkin) muka avoimen laukun kuvaa vaikka maailman tappiin. Vuoden 2009 reissua varten olin saanut Wingin pikakurssin kaimamieheltäni Arekalta Järvenpäästä, joten osasin varautua laukkujen kansien mäiskintään. Tosin tulla reissulla ei takaluukun aukiherjaamiseen enää auttanut kuin lukkomekanismin purkaminen ja mikrokytkimen viiksien kääntäminen nurinniskoin kun olin ensin vajaat kolmetuhatta kilometriä tuijotellut tuota aukiolevan takaluukun kuvaa. Eli muovikatteiden ja laukkujen ynnä luukkujen sovituksessa ja tukevuudessa pisteet menee kyllä BMW:lle.
Jarruista nuo madonluvut jo tarinassa tulivatkin. Eli ABSiton Wingi on kuin mikä tahansa vanha tuuttiHonda. Vertailu ei tietenkään päde ABS-jarrullisiin Wingeihin. Oletusarvoisesti sellaisen jarrut ei mene lukkoon, joten voinemme uskoa, että se on kohtuullisen turvallinen tuon suhteen.(Uudemman) LT:n idioottijarruihin tottuneen pitää tietysti ymmärtää että käsikahvalla jarrutetaan vain etupyörää ja takajarrulla takasta, mutta tämähän nyt on tyylinä enemmistöllä moottoripyörien jarruista muutenkin.
Alkuperäisvalojen osalta Goldwing on taas vahvoilla. Siinä on tuplat lähi- ja kaukovalot verratuna LT:n vastaaviin. Toki Xenon-konversiolla saa LT:n valot paremmiksi, mutta niin saa myös Hondan, joten tästä menee pisteet Wingille ilman muuta.
Pyörän yleinen ulkonäkö ja tyyli ovat pitkälti makuasioita. Wingi edustaa tyyliltään amerikkalaisuutta ja sen kojelauta ja mittaristo sekä monet käyttönupit ovat sellaisia kuin ne vaikkapa amerikkalaisissa autoissa typillisesti ovat. Monille tuo tyyli kelpaa.

Yhteenvetona voisin todeta, että Goldwing on kuin luxusmatkapyörien Windows ja LT kuin Mac. Wingeihin törmäät joka paikassa, jopa Pariisissa pyörätakseina. LT:n markkinaosuus USA:n luxuspyöräsegmentissä ei pyörän valmistusvuosina koskaan noussut yli kymmenen prosentin, joten Wingin markkinajohtajus on murskaava. Wingi on (jarruvarauksin) sangen kelvollinen matkapyörä ja rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että sillä ajamiseen tottui nopeammin kuin takaisin omaan pyörään reissulta palattuani. En silti vaihtaisi Wingiin vaan ihannepyörä itselleni olisi näiden jonkinlainen risteytys. Pianhan saamme siis nähdä mikä on uusi BMW K 1600 GTL ja huhuja uuden 2000 kuutioisen Japanissa valmistetun Goldwingin tulostakin on kuultu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti