Siis niinkuin tähän tyyliin...Huomionarvoista oli se, että tästä ruokailusta ei jäänyt yhtään mitään tiskattavaa. Kaikki työkalut ja astiat olivat kertakäyttökamaa. Huomaa jopa muoviaterimet, jotka nekin oli yksittäinpakattu erillismuoviin!
Tässä kahden hengen aamiaisruokailusta ylijääneet roskat! Täytyy sanoa, että kyllä hävetti ja toisaalta surettikin. Vaikka en voikaan itseäni kehua miksikään ympäristöaktivistiksi, niin tunsin itseni kyllä aika vihreäksi ihmetellesäni tuota amerikkalaista kertakäyttökulttuuria. Taivastelimme Karin kanssa sitä, että vaikka aamiaistarjoilua oli hoitamassa yksi henkilö, niin hänen ei tarvinnut tiskata kuin ne muutamt pannut, joissa munalätyt ja pekoniviipaleet olivat tarjolla. Olisihan siinä samalla mennyt tiskikoneeseen myös oikeat lautaset ynnä muut ruokailuvälineet. Käsittämätöntä meikäläiselle, mutta varmaan tuolla hotellin managementissä on tehty laskelmat siitä, että tämä kertakäyttökama tulee edullisemmaksi kuin tiskattavat astiat. Tiedä häntä, mutta aikamoinen matka on näillä minkään valtakunnan ympäristösertifikaatin saamiseksi, milloin sitä nyt ikinä tavoittelevatkaan,,,
Tässä sitten vatsat ravittuina lähdössä päivän taipaleelle. Lämpötila oli taas rapsakat 30 C, mutta ajovarusteet olivat päällä. Jotain oli siis jo opittu...
ja kuormureista,
...ja muista erikoisista yhdistelmistä. Tässä pelastusarmeijan pikkubussi vetää henkilöautoa kuten perävaunua. Eli kiinteällä aisalla ja hinattava auto ilman kuskia. Näitä virityksiähän näkyi paljon erityisesti asuntoautojen hinauksessa. Näin saatiin kauppakärry mukaan lomareissulle ja sen ison 14 metrisen asuntobussin saattoi jättää leirintäalueen tontille ilman pelkoa, että paikka häviää kun ollaan kaupungilla tai nähtävyyksiä ihmettelemässä.Tässä videolla taas yksi aika kovaa lasketteleva tankkeri menossa ohi. Tämä kaveri tosin ajeli ihan siistiä vauhtia verrattuna edellispäiväiseen kamikazeen.
Spartanburgin pohjoispuolella Etelä-Carolinassa vaihdoimme Interstate 85:n I 26:ksi ja suunnaksi vaihtui pohjoinen ja tätä suuntaa ajoimme vajaat 30 km, kunnes lähdimme taas länttä kohti ja nyt alkoikin sitten todellinen mutkapätkien veivaus, joka vaan paheni iltapäivän edetessä.
Tässä ollaan taas palaamassa Etelä-Carolinasta takaisin Pohjois-Carolinaan tuon koukkauksemme jälkeen. Eli kuva on otettu tulosuuntaamme.Tässä taas vähän videonäkymää tuolta highway 178:lta. Kameratelineen puuttuessa vasen käsi sai toimittaa sen virkaa ja tällä tiellä tuo yhden käden ohjauskin vielä mitenkuten onnistui. Dragon Taililla tuon vapaan käden kuvauksen sai kyllä unohtaa, koska koko tie oli yhtä mutkaa toisensa perään.
Matkan varrella poikkesimme salaattilounaalla kuvan Ashby's kuppilassa.
Paikassa oli hovimestarina tämän näköinen hahmo.
Lähestyesämme Deals Gapia ja Dragon Tailia oli tarjolla myös järvimaisemaa. Kuvassa Fontana Lake -järven latvavesiä.
Välillä lasketeltiin ( ja noustiinkin) aika jyrkkiä mäkiä, joille nämä valokuvat ei kunnolla tee oikeutta. Koska kello oli aika pitkällä iltapäivässä ja mutkateitä oli veivattu jo kädet puuduksiin asti, oli suunnitelmissame poiketa Deals Gapin matkamuistomyymälässä ja sitten ajaa samaan läheiseen motelliin yöksi, jossa olimme Joken kanssa yöpyneet vuonna 2006. En tässä ryhdy selostamaan uudelleen tuon tienpätkän taustoja, koska ne löytyy tuon linkin takaa.
Roinat tainneet lisääntyä tuossa häpeäpuussa sitten viime käyntini.
Ja pyörät vaihtuneet pihalla,,,tämän pikavisiitin jälkeen suuntasimme Tapocossa muutaman kilometrin päässä toisessa suunnassa sijaitsevalle hotellille vain todetaksemme, että 
...jo 1930 perustettu Tapoco Lodge oli pannut lapun luukulle. Mitäs nyt? Yöpymisvaihtoehtoja oli enää tuo Deals Gapin motoristimatkamyymälän yhteydessä oleva aika vaatimaton (mutta taatusti levoton) motellihärdelli tai sitten Dragon Tailin toisella puolella olevissa lähikaupungeissa sijaitsevat ketjumotellit. 
Palattiin siis Deals Gapiin ja matkalla piti taas otta kuva tuosta padosta, joka toimi kuvauspaikkana elokuvan Takaa-ajettu (The Fugitive) kohtaukselle, jossa Harrison Ford hyppää korkealla sijainneen vesiputken päästä alas. Sitten tehtiin pakolliset tarra- ja lippisostokset, jotka olimme meinanneet tehdä vasta seuraavana aamuna ja lähdimme siitä sitten urheasti Dragon Tailille, vaikka suoraan sanoen ei kauheasti enää olisi huvittanut. Oli noita mutkia veivattu jo monen sadan kilometrin verran sille päivälle.
Vielä parit kuvat pihalla seisseestä Victory Visionista, jollaisia siis aluksi kyselimme tämänkin reissun ajokeiksi. Hyvä vaan ettei saatu noita...olisivat olleet varmaan aika paljon pahemman näköisiä noiden konttaamistemme jäljiltä kuin Wingit. Sitä paitsi noiden sivulaukkujen tilat näytti aika vitsikkäiltä kun omistaja kävi niistä jotain etsimässä. Nyt sentään tulimme hyvin toimeen LT:n sisäkasseilla, jotka toimivat oikein hyvin myös Wingissä, mutta tuskin olisivat toimineet Victoryssä.Dragonilta ei kuvia itsellä ole mahdollisuutta näpsiä, mutta siellä on passissa parissakin kohdassa Killboy.com -firman kaverit pitkine putkineen ja nämä kuvaavat kaikki tuolla tiellä ajelevat.
Suomipojatkin pääsivat kuviin. Tuossa ja muutamassa seuraavassa kuvassa me kurvaillaan Dragonilla. Killboyn liikeideana on tietysti myydä kuvia printteinä matkamuistoiksi. Videolla vähän näkymiä Dragonin lopussa sijainneelta näköalalevikkeeltä.
...siis tuolta paikalta kuvattuna. Tästä jatkoimme sitten vielä vähän toista tuntia eteenpäin Maryvillen kaupunkiin Tennesseen puolella, josta taas löysimme Comfort Suites -ketjun motellin. Vähän harmitti kun olin jo heittänyt edelliset yöpymislaskut pois ja tässä tiskillä mainostivat, että "maksa kaksi yötä ja kolmas ilmaiseksi". Milläs sitä enää todisteli yöpyneensä saman ketjun paikoissa kaksi edellistä yötä...
No, tämä maksoi enää 79 taalaa, joten hinta ei ollut paha. Tässä ollaan palaamassa taas kävellen suoritetulta iltapalan haulta. Nuo jenkkien motelliympäristöt ovat kyllä niin saman kaavan mukaan tehtyjä joka puolella, että mistään ei voi päätellä missä päin maata ollaan. Yhden "stripin" eli leveän kadun ääressä ovat kaikki ketjumotellit ja -ruokapaikat vieri vieressä. Meidän kannalta tilanne oli ihan sopiva, koska olimme iltaisin jalkamiehiä. Niitähän ei noilla stripeillä näe liikkumassa kuin ihan poikkeustapauksissa, koska mitään jalkakäytäviäkään ei yleensä ole. Siellä saat pomppia pihanurmikoilla, jollet halua kävellä ajokaistan reunassa.Seuraavalle päivälle ei ole jäänyt enää kuin siirtymä Nashvilleen, vaivaiset pari sataa mailia. Siellä meillä on treffit Jim ja Penny Mooren kanssa. Tähän viehättävään pariskuntaan Kari tutustui talven Meksikonmatkallaan ja nyt he ovat kutsuneet meidät viimeiseksi yöksi kotiinsa. Tämähän kyllä meille passaa. He asuvat Nashvillen vieressä sijaitsevassa Franklinin kaupungissa ja mopojemme palautuskin tapahtuu parin mailin päässä heidän kotoaan. Myös Karin vuokraama Herzin auto, jolla ajamme Atlantaan, vaihdettiin noudettavaksi Nashvillen lentokentän sijasta heidän Franklinin toimipisteestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti