Keskiviikkona 1.9. ajeluja ja remontteja

Jäi tiistain osalta mainitsematta, että Billin ja Cindin LT:stä hajosi perälaakeri vain viitisentoista mailia ennen Killingtonia. Ihmettelinkin, kun he poistuivat saattuestamme yhdelle huoltikselle, mutta kuvittelin heidän menneen ostoksille tai jotakin. Steve oli ajanut heidän perässään ja huomannut ongelmat ja hän olikin mennyt Billin perässä ihmettelemään mikä oikein oli hätänä. Huoltsikalta he sitten tulivat ontuen öljyt allensa laskeneella perällä hotellille parin kympin tuntivauhtia. Siinä sitä sitten ihmeteltiin porukalla että mitäs nyt...Kaikeksi onneksi tämä perän hajoaminen tapahtui BMWLT.com -foorumin "peräspesialisti" Charlie VT:n - oikalta etunimeltään Curtis - kotikonnuilla eli Vermontissa. Muutama puhelinsoitto ja homma oli hoidossa. Bill irroitti hajonnen perämurikan tiistai-iltna ja Curtis toi hänelle peruskorjatun tilalle keskiviikkoaamuna.

Billin pyörä perämurikka irroitettuna. Pyörä on amerikkalaisittain vuosimallia 2003 eli meikäläisittäin 2002 mallinen. Tämä oli hänellä jo toinen perälaakerin laukeaminen, joten kun ajossa alkoi takapyörä vaikuttaa oudolta hän tunnisti oireet heti. Pyörässä oli tällä hetkellä 48.000 mailia eli reilut 77 tkm mittarissa. Edellisestä laakerionglemasta oli kulunut vain noin 10.000 mailia eli 16 tkm.

 

Tässä vaiheessa Billiä jo hymyilyttää, peränvaihto on jo loppusuoralla. Varaperä, jonka hän sai oli itse asiassa tarkoitettu lahjoitukseksi CCR:n hyväntekeväisyyshuutokauppaan eli Silent Auctioniin. Hän lunasti sen sieltä etukäteen pois 500 dollarilla. Curtis muuten antaa korjaamilleen BMW:n perämurikoille joko kuskin tai hänen itsensä eliniän mittaisen takuun. Koska hän ei veloita työstään mitään (osat kylläkin) on hän luvannut korjata hänen jäljiltään hajonneen perän edelleen veloituksetta ;-) Yhtään ei toistaiseksi ole tekijälle palautunut...Jos ketä kiinnostaa tämän perän tarkempi diagnoosi, voi lukea tarinaa lisää tuolta: http://www.bmwlt.com/forums/showthread.php?t=56911

Lyhyesti referoituna totean, että tämä perä oli "ylishimmattu" edellisen monttöörin jäljiltä (ehkä jopa alunperin tehtaan tekeleitä). Shimmilevy oli 0,55 mm kun sen olisi pitänyt olla korkeintaan 0,35 mm paksu. Eli taas hyvä osoitus oikean shimmauksen merkityksestä kun näitä BMW:n periä kasataan... 

Amerikassa voi myös ostaa kustomoituja rekisterikilpiä. Hinta on noin sadan taalan luokkaa eli aika paljon asiakasystävällisempi kuin meillä Suomessa. Buzzin pyörä oli vielä tässä vaiheessa keskiviikkona kohtuullisessa ajokunnossa - mitä nyt vaati aina työntöstartin - mutta pahempaa oli vielä tulossa...

Tässä Billin pyörän kilpi.

Ja tässä eräs michiganilainen sivuvaunupyörä.

Kun Billin pyörä oli ajokunnossa, lähdimme jo vakiintuneella seitsemän pyörän (Kari, Ari, Jessie, Bill+Cindi, Buzz+Mary, Steve ja Larry) kolonnalla pikku kierrokselle Vermontin Green Mountainien ympäristöön.

Vihreät Vuoret muistuttavat paljon Tennesseen ja Kentuckyn alueen Smoky Mountain -aluetta, jossa ajelimme v. 2006. (Ovat itse asiassa samaa Appalakkien vuorijonoa.)Vuoret ovat puupeitteisiä ja kohtuullisen loivapiirteisiä, mutta kuitenkin ihanteellisia vaikkapa talviurheilua varten.

Keskiviikon ajolenkkimme oli (Larryn toimesta) suunniteltu vain noin 40 mailin mittaiseksi, koska lähtömme venyi noiden remonttihommien vuoksi.

Larry navigoi tapansa mukaan lennossa pyöränsä kahden GPS:n kanssa ja niinhän siinä taas kävi, että päädyimme melkomoisille sorateille (joista kuvassa näkyvä oli aivan parhaasta päästä). Jouduimme eräässä vaiheessa jopa kääntymään ympäri, koska soratieallergiset amerikanystävämme kieltäytyivat enää jatkamasta kieltämättä jo sangen haastavaksi muuttunutta uraa pidemmälle. Olihan sitä paitsi meidän Wingiemmekin vuokraehdoissa myös kielto sorateille viemisestä, mutta emmehän me tuota aina muistaneet...;-) 

Matkalla näimme myös Amerikan pohjoisille osavaltioille tyypillisen katetun sillan. Kari oli toivonut näkevänsä näitä jo vuoden 2008 reissullansa mutta yhtään ei ollut sattunut hänen silloisille reiteilleen.

Heinäpaaleja matkalla Amerikan malliin..

Kun olimme päässeet iltapäivällä takaisin hotellille lähtivät muut erään paikallisen lahjatavaraliikkeen sponsoroimille "iltapäiväkokkareille". Jotenkin Karin kanssa arvasimme tilaisuuden luonteen ja päätimmekin jäädä hotelliin huilaamaan. Tästä sitten aika moni tuolta ekskursiolta palannut meitä myöhemmin onnittelikin. Oli kuulemma ollut turha reissu...Illalla menimme taas vakioseurueellamme kuvassa näkyvään killingtonilaiseen Choice-nimiseen ravintolaan. Etualalla näkyvä heinäpaaleista kasattu hahmo liittyy alueen heinäntekojuhlien reksvisiittaan. Samantyyppisiä peikkoja, nalleja yms. näkyi lähes jokaisen kaupan, huoltsikan jne pihalla.

Tässä ollaan tyytyväisiä hyvään ruokaan. Kuvassa vasemmalta Mary, Buzz, Kari, Steve, Larry, Jessie, minä itte sekä pariskunta Wayne ja Guthrie.

Kuvassa "lempimeksikolaisemme" Jessie sekä blogikirjailija, jonka naaman ja nenän punoitus ei johdu nautituista nestemäisistä virvokkeista vaan päivästä toiseen jatkuneesta altistuksesta kirkkaalle auringonpaisteelle, jota ei Schuberthin J1 -kypärä blokkaa.

Siis niinkuin näin...Tuo ylimääräinen mikrofoni kuuluu Scalariderin Bluetooth -settiin, jotka asensin Karille ja itselleni. Kapine toimii ihan hyvin pyörästä toiseen huutelussa ja onpa Kari saanut jopa iPhonensa kautta puheluita kypäräänsä. Mutta sitten kun unohdat ladata tuon illalla, voit olla varma, että hiljaisuus iskee juuri kun yhteyttä kaveriin kipeimmin tarvitset.