Torstai 9.9. 2010 Nashville TN - Atlanta GA ja kotimatka

Mopoilu siis loppui jo edellispäivänä, joten siirryime autoilijoiksi. Suunnittelimme lähdön Atlantaan kello 8:30:ksi paikallista aikaa, joka oli siis 9:30 Atlantan aikaa eli se edellispäivänä tienaamamme tunti lähtisi taas pois. Vuoka-auto oli 24 tunnin kontrahdilla, joten se piti palauttaa viimeistään 14:30 20 minuutin marginaalilla. Muuten menisi lisähintaa vuokra-ajan ylityksestä.
Pakkaaminen olikin tällä kertaa helpompaa siinä mielessä, että Jim ystävällisesti lahjoitti meille molemmile nurkissaan joutilaina maanneet isot urheilu- tai duffel- tai mitänenyton -kassit, joihin saimme nuo LT:n kolme sisäkassia sopimaan hienosti. Lisäksi sinne mahtui vielä ajokengät ja ajotakki yms, joita tullessa piti kantaa päällä. Saatoin siis luopua hienosta jätesäkkiviritelmästäni ja lahjoitinkin ne vastineeksi Jimille. Kassit tarkistuspunnittiin lähtiessä ja minun kassini oli mokoma 59 naulaa (50 maksimi) ja Karilla hieman kevyempi. Eli kentällä oli odotettavissa vielä kassien uudelleenjärjestelyä...

Emäntämme Penny on entinen ravintoloitsija ja on omistanut pari kolmekin ravintolaketjua aikoinaan, joten häneltä syntyi mallikas aamiainen lähes "viran puolesta." Tuon nautittuamme kiittelimme vielä isäntäväkemme ja lähdimme suunnistamaan Hertzin "neverLost" -navigaattorin opastamana kohti Atlantaa. Ilma oli taas äitynyt todella kuumaksi joten olihan se nyt mukava istua ilmastoidussa autossa vaihteeksi, vaikka kyllä se moottoripyörällä reissaaminen sentään ihan toista on kuin autossa istuminen...

Autossa repsikan paikalla Interstatella ei ollut sitäkään vähää tekemistä mitä oli ollut Wingin sarvissa, joten nappailin taas lisää kuvia Amerikanrekoista. Tässä perinteinen White isolla makuuosastolla...

...ja tässä toinen jenkkien oma merkki eli Peterbilt päivärekka ilman buduaaria.

Saavuimme Atlantan liepeille aika hyvin etuajassa, joten vielä pyydettiin navigaattorilta ohjeita jonnekin ostoskeskukseen tms.. Macy's -niminen tavaratalo (tuttu ainakin New Yorkin kävijöille) löytyi kohtuumatkan päästä ja eikun sinne. Autosta parkkipaikalla noustessamme siunailimme, että onneksi ei oltu mopoilla liikenteessä. Ilma oli lähemmäs 40 asteista ja ulos astuessa paita oli märkänä samantien. Äkkiä sisään tavarataloon, jonka ilmastoinnin voisi kuvitellla vievän energiaa saman verran mitä se Suomessa vaatisi lämmitykseen. Eli kyllä maailmassa energiaa tärvätään oli sitten kylmä tai kuuma.

Pikku tuliaiset löysimme ja sitten jatkoimme lentokentälle ja kuinka ollakaan olimme Hertzin palautushallissa tasan 14:30. Sitten alkoikin armoton kassien raahaus. Tuo ylipainoinen (siinä vaiheessa 24,5 kiloinen) duffelikassini painoi kuin synti ja lisäksi oli vielä kypärä omassa kassissaan sekä käsipakaasina kuljettamani RKA:n rackbag, jossa läppäri ja järjestelmäkamera. Eikä mitään tavarakärryjä mailla halmeilla.

Atlantan kenttäkin on sen verran iso laitos, että siellä matkustetaan junalla paikasta toiseen. Junat olivat kumipyörillä kulkevia automatisoituja sukkuloita, joissa ei kuskeja näkynyt. Niinpä minäkin pääsin ottamaan kuvia ja filmiä junan etulasin läpi.

Olkapäät ruvella pääsimme vihdoin sellaiseen halliin, josta saimme ostetuksi 4 dollarilla tavarakärryt ja sitten jo helpottikin. Punnitus näytti edelleen omaan laukkuuni reilun kilon ylipainoa, vaikka olin Jimin ja Pennyn luota lähtiessäni sullonut mm. likapyykkipussin sekä yhden termospullon käsipakaasina kulkevan kypäräni sisään. Tämä operaatio vei tietysti pohjan pois siltä varasuunnitelmalta, joka meillä oli mietittynä sitä tilannetta varten, että meille urputetaan kahdesta käsimatkatavarasta. Olisimme nimittäin vetäneet kypärät päähän...Hoidin tuon yhden kilon ylipainon ottamalla kassista ajotakin olalleni, se auttoi jopa puolentoista kilon verran.

Tsekkasimme isot laukut ruumaan ja lähdimme jonottelemaan passin - ja turvatarkastuksiin, joissa tavan mukaan tärvääntyi aikaa melkoisesti. Tämän jälkeen etsimme ruokapaikan, koska kello oli jo lähes neljä emmekä ollet syöneet sitten aamiaisen.

Paluulentomme oli Air Francen jumbo ensin Pariisiin ja sitten Finskillä kotiin. Konessa vallitsi tavanomainen sillipurkkitunnelma turistiluokassa eikä nukkumisesta tullut oikein mitään.
Vaikka vajaan kolmen tunnin vaihtoaika oli aika ruhtinaallinen, ei se kumminkaan riittänyt minun kassilleni vaan se jäi koneesta. (Karin kassi sentään tuli.) Se hoidettiin kotiovelle seuraavana päivänä, joten ei tuossa suurta vahinkoa käynyt.

Kotona siis oltiin ja taas se vanha sanonta "poissa hyvä, kotona paras" tuli todistetuksi. Asiasta oli samaa mieltä karvalapsemme Ippu 12 v.

Vielä ennen Karin lähtöä yli kolmen tunnin kotimatkalleen Konnevedelle, piti ottaa potretti sankareista ja näiden arvista. Omani oli aika vaatimaton verrattuna Karin rupiin. Onneksi selvittiin näillä...